Leonberginkoiran Rotumääritelmä

Yleisvaikutelma:
Leonberginkoira on isokokoinen, omasta mielestään suorastaan jättimäinen, kulmakunnan voimakkain ja lihaksikkain koira.

Tärkeitä mittasuhteita:
Urosten säkäkorkeus on 72-80 cm ja narttujen 65-75 cm, ylettyy vaivattomasti
nappaamaan nakin ruokapöydältä. Kropan pituus on noin 10-17% säkäkorkeutta
suurempi mutta venyy tarvittaessa koko sohvan mittaiseksi. Suuresta koostaan huolimatta koira ei ole kömpelö, vaan ketterä. Tarvittaessa se kiitää kepeästi peuran tai hirven (tai ylipäätään vaikka pyörillä kulkevan pesukoneen) perässä korvat lepattaen vaakasuorassa pään molemmin puolin. Koska koira ei yleensä hauku, voi koiran liikkumisen parhaiten huomata katkeavien oksien ja lentoon lähtevien lintujen äänen perusteella.

Luonne ja käyttäytyminen:
Humoristinen, oma-aloitteinen, avulias ,utelias ja tuppautuva jokapaikanhöylä, jota
myös seura-, vahti-, suojelu-, palvelus-, paimen- ja vesipelastuskoirana käytetään. Suurta tyydytystä voi saada taklaamalla samalla polulla kulkevaa isäntää parhaaseen lätkä-tyyliin aina ohi laukatessaan. Aamu-, keskipäivä- ja iltauninen sekä tietenkin myös yöuninen.
Kuorsaa.

Pää:
Leijonamainen kolmionmuotoinen iso pallero joka pyörii vartalon etuosassa. Kuono on huomattavan leveä ja isokokoinen. Pentuna sattuu usein, että koira juostessaan kuono maassa hajujen perässä unohtaa koko laitteen ja kompastuu omaan nenäänsä. Pään sisältä kuuluu usein ääniä; koira harvoin pitää hirveää meteliä, vaan ilmaisee olemassaolonsa muutamalla haukahduksella ja murahduksella.
Huomion kiinnittämiseksi rotu on kehittänyt yhä voimistuman vingahduksen, joka jatkuessaan päättyy raikuvaan haukkuun, naapurin uroskoiraa sitten jo tervehditäänkin vatsan alaosasta asti lähtevällä ja keuhkoissa kaikuvalla kumealla haukunnalla.

Silmät:
Havaitsee helposti naapurin kissat ja pimeissä puskissa vaanivat näkymättömät pikku-ukot. Tarkkuudessa on muuten toivomisen varaa; eivät kaikki tuulen kaatamien kannot ole märehtiviä hirviä tai muita suurpetoja. Leonberginkoiran ruskeissa nappisilmissä on älykäs ja hyväntahtoinen ilme, mikä saattaa antaa joskus ihan tarpeettomasti "älykoiran" leiman.
Parhaita tarkkailupaikkoja ovat oviaukot, ulko-oven edusta sekä ulkona kaikki hieman korkeammalla olevat maastokohdat; lumikasat, rinteiden yläosat, vesistöjen rannat ja aukeiden laitamat.

Korvat:
Ne rukkasen näköiset "läpyskät", jotka roikkuvat siinä pään kummallakin puolella valikoivat ja suodattavat ääniä koiran mieltymysten mukaisesti. Kun korvia ravistelee, syntyy taputusta muistuttava ääni, jolle isäntä voisi keksiä jotain käyttöä.

Leuat/hampaat/purenta:
Kovassa käytössä varsinkin elon alkutaipaleella. Käytetään ensin nilkkojen ja varpaiden puremiseen, joista siirrytään kenkien ja kirjojen silppuamisen kautta aina sohvan raateluun saakka. Puruluita kuluu useita vuodenmittaan, niinpä rotu on kehittänyt tavan pureskella lenkkipolulla itse riipimiään kuivia oksia. Pureskelun tulokset soljuvat toisesta suupielestä maahan kuin vanhalla kalastajalla kalanruodot konsanaan. Isoimmat leuoista tavatut ja maasta irti kiskotut "oksat" ovat olleet 4-5 metrin pituisia; kestää hetken, ennen kuin rotu älyää, että siirryttäessä isännän mukana eteenpäin näitä oksia ei ole tehokasta kuljettaa suussa poikittain, vaan on oksan toisesta päästä vetämällä edettävä.

Kaula:
Kaula yhdistää pään ja vartalon, siihen laitetaan kaulapanta. "Kaulapanta?
Kaulapanta! Sä laitoit mulle kaulapannan! Jee! Minne me mennään?! Etkö sä
ole vielä saanut ovea auki?! Ovi auki nyt! Mä en kestä enääääää!"

Runko:
Runko sisältää mm. mahan. Sinne uppoaa mitä vain, paitsi silloin kun uros on rakastunut. Viikko menee niin, ettei jaksa edes makkaraa kuin nuolaista. Taloudellisena rotuna myös ihmisruoka kelpaa hyvin, pois ei jää heitettävää ja naapurienkin roskikset pitää tarkistaa säännöllisesti Ja kompostiroska ei sinänsä maistu, mutta esim. jäiset peuranpapanat ovat herkullisia, nam!

Eturaajat:
Etujaloilla voi kaivautua kukkapenkkiin ja muovimaton alle. Kun käydään valppaaseen lepoasentoon, jota harrastetaan noin 20 tuntia vuorokaudessa, ovat etujalat hyvin kätevät muotoilemaan makuualustan tarkkailuasennon vaatimaan muotoon. Nostamalla etujalkaa ihmiseen päin saa herkkupalan tai herätettyä makuulla olevan ihmisen huomion johonkin erittäin tärkeään asiaan.

Takaraajat:
Takajalkojen holtiton heiluminen paljastaa koiran unen olevan sikeää sorttia. Unessa koirat haukkuu ja karavaani kulkee? Niin, mainitsinko jo; myös kuorsaa ja piereskelee.
Nostamalla takajalkaa naapurin postilaatikkoa, ihmistä tai auton kylkeä päin, saa huutia.

Käpälät:
Koiran hellyttävin kohta, hyvä että niitä on neljä. Käpälissä on räpylät uintia varten ja talvella ne kerää varpaiden väliin jääkokkareita, tällöin kulku on vaikeampaa. Ne mustat nappulat tassun alla eivät pidä liukkaalla lattialla kurveissa!

Häntä:
Se on se vehje peräpäässä joka heiluu, pyörii, huojuu, sojottaa, vatkaa, paukuttaa ja roikkuu mukana.
Pieniä lapsia voi komentaa sillä, että sanoo: "Jos et ole kunnolla, niin käsken Nabun heiluttaa häntäänsä". Sitä pitää ajaa takaa ja varoa ovia sulkiessa.

Liikkeet:
Leonberginkoira on ravaaja. Se on myös laukkaaja, löntystäjä, hyppääjä
ja hiipijä. Harvoin patsasteleva, paitsi silloin kun on lenkillä pysähdytty tarkkailemaan ympäristöä kun se kuonon päässä oleva laboratoriotason laite on havainnut jonkun hajun ja on ryhdyttävä selvittämään, mistä haju tulee.

Karvapeite:
Karvapeite on runsas, pitkä ja paremmin säänkestävä kuin isännän sadetakki. Turkki kestää hyvin huonoa säätä ja märkyyttä sekä varsinkin kylmää. Pakkasessa voi oleskella kauankin. Pohjavilla on runsas ja yleensä sitä sisätiloissa on joka paikassa. Uroksilla on kaulassa ja rinnassa harja. Harjaa pitää harjata säännöllisesti. Eturaajojen hapsut ja takaraajojen housut ovat runsaskarvaiset ja aina takussa. Hännän alapuoli, jonne ei pidä liiemmin kurkistella, koska etupää tulee hyvin herkästi katsomaan, mitäs täällä kurkistellaan sekä eturaajojen hapsut ja takaraajojen housut ovat vaaleammat. Leonberginkoiran turkki on teorian mukaan suhteellisen helppohoitoinen, eikä tarvitse trimmausta tai tupeerausta, vain kohtuullisesti harjausta (noin 5 kertaa päivässä). Oikea Leonberginkoiran karvapeite on irtonainen, leijuva ja tiukasti kankaisiin tarttuva. Ympäri vuoden.

Nahka:
Pitää koiran sisuskalut yhdessä paketissa; venyy tarvittaessa joka suuntaan, jopa otsanahka.
On päiviä, jolloin koiraa voi muistuttaa, että koirannahka sopii vaikka rukkasten tekoon.

Väri:
Väri on leijonankeltainen, punainen, punaruskea tai hiekanvärinen (hailakankeltainen, kermanvärinen) tai musta maski. Karvankärjet ovat mustat, mutta yleisvaikutelma ei ole musta. Musta iso kuono on ainakin sen omasta mielestä ihan ehdoton.
Värejä löytyy laidasta laitaan, saviojassa lutraus saattaa tummentaa tai vaalentaa väriä hyvinkin epämääräiseksi. Värillä ei ole väliä, vanhemmiten se kai haalistuu joka tapauksessa.

Koko ja paino:
Urokset: paino jopa 80 kg. Ei oikein sovi isännän syliin, joskus ei edes autoon, eikä samaan tilaan tarvittaessa oikein sitten muita mahdukaan.
Paino pentuna (4kk) 45 kg, myöhemmällä iällä paino on arvioitava kirjallisuuden perusteella; ei suostu asettumaan tappelematta edes eläinlääkärin leveään ja matalaan vaakaan. Ja uroksen kanssahan ei kerta kaikkiaan voi ihmiset tapella, toinen uros onkin sitten ihan eri juttu. Onneksi se ei muuten juuri koskaan tappelua kaipaakaan.
Nartut: yleensä alle 80 kg. Sopii just melkein emännän syliin.

Virheet:
Niitä ei ole. Tuomari oli epäpätevä puusilmä. Säässä ei ollut kehumista ja
kentänlaidallakin oli jotain häiritsevää toimintaa...

Raunioseminaari Pirkkalassa 31.10.-2.11.2008

Viikonloppuna 31.10.-2.11.2008 olimme ystäväni Maritan kanssa Tampereen Pirkkalassa rauniokoiraohjaajakoulutuksessa. Kouluttajina olivat Leif ja Ritva Sundberg Ruotsin Pelastuskoirajärjestöstä. Olimme molemmat ensimmäistä kertaa mukana tämänkaltaisessa koulutuksessa, vaikka allekirjoittanut on jo toista vuotta harrastanut rauniokoiratoimintaa siihen liittyviä maastolajeja omassa paikallisyhdistyksessään kahden pitkän linjan harrastajan "oppityttönä".

Perjantaina aloitettiin teorialla, jossa käytiin läpi Ruotsin systeemiä kuinka siellä valitaan koirakot koulutukseen kansainvälisiä tehtäviä varten ja kuinka koulutus etenee. Systeemi tuntuu tiukemmalta ja järjestelmällisemmältä kuin Suomessa. Koirat testataan alussa tarkasti ja niitä koulutetaan tiukalla aikataululla seuraavat 1,5 vuotta. Sen jälkeen niiden pitää olla valmiita tai niistä ei ole tositoimiin. Ensimmäisessä testissä pitää olla jo työnantajan suostumus mahdollisiin hälytyslähtöihin ja ohjaajan painoindeksikin pitää olla kohdallaan, jotta raunioilla työskentely ja liikkuminen on mahdollista myös koiran ohjaajalle. Koirasta katsotaan mm. miten kiinnostunut se on vieraista ihmisistä, kuinka se suhtautuu meteliin, laukauksiin, tuleen ja savuun ja kuinka se liikkuu vaikeilla alustoilla ja antaa käsitellä itseään. Koulutuksen aikana on erilaisia tasokokeita ja koulutuksia sekä koiralle että ohjaajalle ja tämän ajan kuluessa koirakon täytyy suorittaa loppukoe hyväksytysti. Kansainvälisiin tehtäviin koiran täytyy olla alle 5-vuotias, joten koulutukseen ei voi käyttää ikuisuuksia. Kaiken tämän ohessa ohjaajien tulee opettaa koiralleen tottelevaisuus (IPO-R), ketteryys ja jäljen nosto. Ei varmaankaan kaikille ihan helppo juttu! Silti innostuneita löytyy ja valtio tukeekin toimintaa aika runsaskätisesti.

Lauantaina aloitettiin raunioilta erilaisilla harjoituksilla. Aluksi kouluttajat näyttivät joidenkin aloittelevien koirien kanssa millainen heidän testinsä on (tai osia siitä). Paikalle oli tuotu harjoituskoiria, joiden avulla Ruotsin testien osa-alueita esiteltiin. Ideaalitilanteessa koiran täytyi olla erittäin kiinnostunut vieraasta ihmisestä, lähteä tämän matkaan epäröimättä ja kun ihminen meni maan alle umpipiiloon, niin sen tuli minuutin ajan aktiivisesti pyrkiä pääsemään maalimiehen luo. Ihan ok oli jos koira oli ystävällinen mutta ei hurjan kiinnostunut, tai jos se reagoi hajuun ja hiukan pyrki maalimiehen luo, mutta kävi välillä muualla. Yleisö seisoi tosi lähellä työskentelevää koiraa, ja varmastikin heistä lähtevät hajut sekoittivat kokematonta koiraa. Kouluttajat korostivat sitä, että ohjaajan kuuluu olla todella passiivinen ja vain maalimies kehuu ja palkkaa.

Iltapäivällä oli taas teoriaa koulutusmetodeista.

Sunnuntaina aloitettiin taas raunioilla. Aluksi teimme käsittelyharjoituksia, jotka ovat varsinkin RF koirille (ja oikeastaan muillekin pelastuskoirille) välttämättömiä. Ensin piti pyytää koira nousemaan takasilleen etujalat pöytää vasten ja siitä auttaa koira pöydälle. Suoraan pöydälle hyppääminen ei ole usein suotava eikä turvallinen tapa, joten siitä tuli yksi treenattava homma lisää monelle koirakolle. Pöydältä koira nostettiin syliin, kannettiin vieraalle ihmiselle, jotka kantoivat koiraa edelleen. Ihmisiä oli jonossa neljä tai viisi ja koiraa siirrettiin sylistä syliin. Olin itsekin tässä harjoituksessa mukana yhtenä kantajana. Suurin osa harjoituskoirista antoi tehdä kantamisen kiltisti. Viimeinen kantaja laski koiran varovasti maahan ja koira kutsuttiin luokse ja nostettiin taas vielä korkeammalle pöydälle. Sieltä se nostettiin hieman erilailla reippaasti alas.

Seuraava harjoitus oli ilmaisua. Leif haukutti koiria ensin hiukan kun ne olivat hihnassa. Sitten hän juoksi pienen matkan ja jäi seisomaan, koira laskettiin irti ja sen tuli aloittaa haukkuilmaisu. Leif kehui, ohjaaja meni lähelle, otti pannasta kiinni eikä puhunut mitään. Leif juoksi taas pienen matkan ja kävi istumaan. Sitten taas koira irti (ei käskyä) ja ilmaisemaan. Taas omistaja paikalle, pannasta kiinni ja Leif juoksi ja meni maahan makaamaan ja haukutti koiraa. Siitä sitten palkattiin ja kehuttiin. Näin siis opetetaan koiralle ilmaisemaan myös niitä epäilyttävissä asennoissa olevia maalimiehiä. Maalimiehen toiminta haukutettaessa oli todella tärkeää, eli ei saanut olla uhkaava eikä mesota isosti.

Seuraava harjoitus oli pieni etsintä hihnassa. Sundbergit tähdensivät koko ajan sitä, että koiran pitää etsiä myös silloin kun sitä ei ole lähetetty, ettei tärkeitä asioita jää huomaamatta. Koiraa ei muutenkaan juuri lähetetty, vaan se ikäänkuin päästettiin etsimään. Silti koirien tulee olla ehdottomasti hallittavissa ja ohjattavissa.

Seuraavaksi otettiinkin kaikki harjoituskoirat raunioalueelle. Koirakot kulkivat jonossa alueen poikki ja kentällä kiipesivät muutaman metrin korkeuteen telineelle. Oli aika hurjan näköistä, kun suht kapealla telineella oli lähemmäs kymmenkunta koirakkoa. Hienosti kaikki koirat kuitenkin siellä olivat, eikä rähinöitä ollut vaikka murinaa kuuluikin. Sitten laitettiin koirat kahteen riviin naamat vastakkain ja kutsuttiin koira kerrallaan kujasta läpi. Kaikilla meni hienosti.

Lopuksi jaettiin koirat ryhmiin ja jokainen sai ottaa pienen harjoituksen jonka halusi. Samaan aikaan raunioilla oli siis useita eri ryhmiä harjoittelemassa. Meidän ryhmässä otettiin koiran kantamista sekä henkilöetsintää raunioalueelta.

Iltapäivällä oli vielä pieni teoriaosuus.

Viikonloppu oli mielenkiintoinen. Sain uutta raunioihin liittyvää tietoa, mutta myös vahvistusta jo tähän asti opituille asioille. Oli myös erittäin mukavaa jutella samanhenkisten ihmisten kanssa, koska ainakin meidän kotiseudulla raunioharrastus ei ole kovin yleinen ja harrastajia on vähän. Myös Leonbergin kanssa pystyy harrastamaan raunioita, kunhan ei ala ihan suurinta jellonaurosta tunkemaan pienimpään putkeen jne ;) Kouluttajapariskunnalla itsellään on Suursnautsereita, joista suurimmat painavat n.50kg. Loppujen lopuksihan varsinaista koiran kantamista ei ole paljon, koska on turvallisempaa opettaa koiralle edellä mainittu etujaloilla nouseminen tasoa vasten ja siitä onkin helpompi punnertaa koiran takaosa ylös.  Luonteensa puolesta ihmisrakas Leo on mitä mainioin rauniokoira! Juttelin viikonlopun aikana kouluttajien, lähinnä Ritvan kanssa, ja hän ei epäillyt ollenkaan, etteikö Leo pärjäisi raunioilla siinä missä muunkin rotuiset J

kirjoittanut Heidi Kemppainen

julkaistu Suomen Palveluskoiraliiton lehdessä 4/2008 ja Leot 01/2009-lehdessä

Leonberginkoiralla ei ole Palveluskoirakoeoikeuksia, mutta Pelastuskoirapuolelle voi pyrkiä. Tässä on esiteltynä haku ja rauniot.

Pelastuskoiratoiminta on humanitaarista työtä hädässä olevan lähimmäisen auttamiseksi. Pelastuskoirat etsivät eksyneitä metsistä ja maastoista tai loukkaantuneita sortuneista rakennuksista.

Pelastuskoiran tulee olla hyväluonteinen ja peloton, terve ja hyvin suorituskykyinen selviytyäkseen esteistä ja jaksaakseen työskennellä riittävän pitkään. Pelastuskoiran tulee hallita vähintään kaksi etsintämuotoa seuraavista: jäljestäminen, maastoetsintä (haku) ja raunioetsintä.
Koirien koulutustaso todetaan pelastuskoirakokeissa, joissa oleellisinta on erinomainen vainutyöskentely. Koe käsittää tottelevaisuusosuuden ja jonkin edellä mainitusta kolmesta lajista.

Rauniokokeeseen kuuluu ns. ketteryysosuus, jossa tarkastellaan koiran hallittavuus erilaisilla telineillä ja epämiellyttävillä alustoilla.

Kokeisiin saavat osallistua kaikki 14 kk täyttäneet koirat, myös rekisteröimättömät, joiden tulee kuitenkin olla merkitty Kennelliiton omistajarekisteriin.

Kansallisissa pelastuskoirakokeissa ei koesuorituksista anneta pisteitä vaan tuomari arvioi koiran suorituksen, joko hyväksytyksi tai ei hyväksytyksi.

Pelastuskoiratoiminta asettaa vaatimuksia myös koiranohjaajalle. Ohjaajan tulee olla stressiä ja hankalia olosuhteita pelkäämätön. Hänen tulee rehellisesti tiedostaa ja tunnustaa, sekä omat että koiran rajat toimittaessa vaativissa olosuhteissa. Koiranohjaajan tulee kehittää myös omaa osaamistaan, mm. erilaisilla etsintä-, ensiapu-, suunnistus- ja viestintäkursseilla.

Koulutetut ja vaaditun koulutustason saavuttaneet koirakot sijoitetaan pelastuskoiraryhmiin, jotka osallistuvat etsintätehtäviin viranomaisten apuna. Suomessa koiria käytetään pääasiassa eksyneiden ihmisten etsimiseen, tässä tehtävässä koira etsii, joko jäljestämällä tai ilmavirtausten mukana kulkevien hajujen avulla ihmistä. Lisäksi koiria koulutetaan rauniokoiriksi erilaisten katastrofien ja onnettomuuksien varalta. Rauniokoirat etsivät rakennusten raunioihin hautautuneita eläviä ihmisiä.

Kilpailujen muodossa pelastuskoirien taitoja mitataan kansainvälisen pelastuskoiraorganisaation IRO:n ( Inernationalen Rettungshunde Organisation) IPOR- koeohjeen mukaan järjestetyissä kokeissa ja kilpailuissa. IPOR -koe käsittää aina tottelevaisuus- ja ketteryysosuudet.

Vainutyöskentelyosuudessa suoritetaan jäljestämis-, henkilö- tai raunioetsintäkoe. IPOR kokeissa koiralle myönnetään koulutustunnus ja IPOR -koetulokset oikeuttavat valionarvoihin samoin kuin palveluskoirakoetulokset. IPOR kokeina järjestetään myös pelastuskoirien maailmanmestaruuskilpailut.

Pelastuskoiratoimintaan pääsee mukaan ottamalla yhteyttä paikkakunnalla toimivaan pelastus- tai palveluskoirayhdistykseen. Yhdistykset järjestävät koulutustilaisuuksia sekä maastoissa, että raunioilla. Hyvä lähtökohta pelastuskoiralle on jo valmiiksi suoritettu käyttäytymiskoe ja jäljestämis- ja henkilöetsintäkoulutus.

Lähteet: Suomen Palveluskoiraliitto ja Suomen Pelastuskoiraliitto

MAASTOKOKEET

Kokeisiin kuuluu sekä päivä- että pimeäosuus. Päivä- ja pimeäosuus on suoritettava vuoden sisällä toisistaan.

HAKUKOE

    * Koira liikkuu alueella joko vapaana ohjaajan käskyjen mukaan tai kytkettynä.

    * Ilmaisutapa on vapaa. Hyväksyttäviä ovat haukku, rulla tai kertova ilmaisu, jonka kuitenkin täytyy olla selkeä.

    * Ohjaaja ilmoittaa testaajalle koiran ilmaisutavan/-tavat ennen suoritusta. Ohjaaja ilmoittaa koiran ilmaisun testaajalle käsimerkillä. Kytkettynä etsivältä koiralta ei edellytetä erillistä ilmaisua.

    * Ohjaaja saa etukäteen kartan, johon koealue on merkitty ja jonka perusteella hän esittää etsintäsuunnitelman. Ohjaaja saa pitää kartan mukanaan suorituksen aikana.

    * Alueen koossa ja/tai koeajassa on otettava huomioon maaston vaikeus.

Peruskoe

Koealue on noin 1.5 ha: n kokoinen (esim. 100 x 150 m) ja sen muoto on vapaa. Alueella on kolme (3) maalihenkilöä. Kokeen suorittamiseen on aikaa päivällä noin 20 minuuttia ja pimeällä noin 30 minuuttia.
Hyväksyttyä suoritusta varten koiran tulee annetussa ajassa löytää alueelta kaikki maalihenkilöt. Yksi virheilmaisu sallitaan.

Loppukoe

Loppukokeeseen saa osallistua koira, joka on suorittanut hakuperuskokeen.
Koealue on noin 3 ha:n kokoinen (esim. 100 x 300 m) ja sen muoto on vapaa.
Alueella on 3 maalihenkilöä. Kokeen suorittamiseen on aikaa päivällä noin 30 minuuttia ja pimeällä noin 45 minuuttia.
Hyväksyttyä suoritusta varten koiran tulee annetussa ajassa löytää alueelta kaikki maalihenkilöt. Virheilmaisuja ei sallita.

Taidontarkistuskoe

Taidontarkistuskokeena suoritetaan loppukokeen pimeäosuus.

lähde: Suomen Pelastuskoiraliitto

koonnut Heidi Kemppainen

SOPIIKO LEONBERGINKOIRA MINULLE?

On monta tapaa ihastua Leonberginkoiraan, olet voinut tavata sen koirakoulutuksessa, tekemässä lapsivedätyksiä, tuttavan kotona, kävelyllä kaupungilla tai vaikkapa koiranäyttelyssä. Ihastus johonkin koirarotuun johtaa usein ennemmin tai myöhemmin ajatukseen hankkia sellainen itselleen. Ennen toimeen ryhtymistä kannattaa kuitenkin selvittää monia asioita niin itsensä kuin koirankin kannalta. Leonberginkoira on melko helppo rotu, mutta asettaa silti tiettyjä vaatimuksia omistajilleen.

Ennen kuin tekee päätöksen Leonbergin hankkimisesta, tulee tehdä itselleen selväksi, minkälaisia elämänmuutoksia se saattaa aiheuttaa ja minkälaisia uusia velvollisuuksia koiran omistaminen tuo tullessaan. Mieti tarkkaan, mitä toivot koiraltasi niin luonteen, ulkonäön kuin aktiivisuuden ja jopa käyttöominaisuuksienkin suhteen. Oleellinen osa Leoharrastusta on näyttelyt, hyvänä kakkosena tulevat vesipelastus eli VePe ja arkitottelevaisuuskoulutus. Itse kuulun siihen vähemmistöön, joka harrastaa Leojen kanssa myös pelastus(-/palvelus)koiralajeja. Toiveeni onkin, että Hippulan kennelissä syntyneet Leot pääsisivät kotiin, jossa olisi mielenkiintoa johonkin MUUHUNKIN aktiviteettiin, kuin pelkästään näyttelyihin. Mutta kukin toiveidensa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti! :)

Harkitse ja tutkaile itseäsi paljonko sinulla on nyt ja tulevina vuosina aikaa ja mahdollisuuksia viettää aikaa koirasi kanssa, oletko valmis aloittamaan uuden harrastuksen ja elämäntavan − sillä niin Leonbergin kanssa yleensä käy. Useimmiten yhden "Leijonan" hankkiminen johtaa toisen, kolmannen ja jopa useamman Leon hankkimiseen. Oletko valmis tähän?

Internetin keskustelupalstoilla ja muuallakin törmää usein kysymykseen "sopiiko tämä rotu minulle?" ja vastaukset ovat monesti niin positiivisia, että väkisinkin tulee mieleen, että kaikki rodut sopisivat kaikille. Ongelmakoirat ja koirien ongelmakäyttäytyminen ovat lisääntyneet vuosien varrella kovasti osittain juuri siksi, että eri roduista annetaan liian positiivinen kuva, eikä kerrota totuudenmukaisesti niiden käyttötarkoituksesta, käyttäytymispiirteistä ja luonteesta.

Etsi siis vastauksia kysymyksiisi lukemalla mm. Leonberginkoiran rotumääritelmä ja tutustumalla rotuun enemmän kuin ensi-ihastuksesi luona ja internetissä. Myös rotujärjestön toimihenkilöt kertovat mielellään sinulle lisää rodusta ja sen ominaisuuksista.

****************************************************************************

Muuta Leonberginkoiraa harkitsevalle: 

* Pennun hinta on noin 1000 -1300€, kasvattajasta riippuen. Kivesvikainen pentu on halvempi. 

* Meillä pennun hinta sisältää terveen ja eläinlääkärin tarkastaman pennun lisäksi kauppakirjan liitteineen, rekisteritodistuksen, eläinlääkärin todistuksen tarkastuksesta, tunnistusmerkinnän ja pentupakkauksen hoito - ja ruokintaohjeineen. 

* Pentujen luovutusikä on 7 - 8 viikon ikäisenä.

~Heidi Kemppainen

Begleithundprufung

Hilma - Leonbergin BH-/Käyttäytymiskoe Imatralla 26.10.2008. Järjestäjä Imatran Palveluskoirayhdistys, Tuomari Varma Makkonen.

Järjestävä yhdistys vannoi tilanneensa hyvää säätä ;) vaan koko päivän satoi ja tuuli inhottavasti. Tässä "mukavan syksyisessä säässä" sitten vietimme nelisen tuntia mieheni Maken ja parin kaverin kanssa.

Käyttäytymiskoe on avoin kaikille roduille ja se soveltuu hyvin koirien sosiaalisuuden ja koulutustason mittaamiseksi. Koulutustunnusta (BH) voidaan pitää hyvänä näyttönä koiran yhteiskuntakelpoisuudesta. Palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin pääsemisen edellytys Suomessa on hyväksytysti suoritettu BH-koe.

Koe koostuu kahdesta osiosta, tottelevaisuudesta ja kaupunkiosuudesta. Kokeeseen osallistui 10 koirakkoa ympäri itä-Suomen. Tottelevaisuusosio suoritetaan pareittain.

Numerointi alkoi 41:stä. Meillä oli numero 47 ja parimme nro 48 oli Miretta ja Nala-sakemanni. Olin aina harjoitellut tottelevaisuusosiota niin, että J:n muotoinen seuraamiskaavio alkaa kentän oikeasta reunasta. No, tietenkin tässä kokeessa tuomari käski tehdä kaavion toisinpäin, eli peilikuvana. BH-kokeessa tottelevaisuusosio täytyy osata ulkoa, liikkeenohjaajaa ei ole. Koe alkaa hihnassa seuraamisella, mikä menikin Hilmalla hyvin :)

Seuraamisen aikana tehdään yksi tosi pitkä suora seuraaminen, 2 täyskäännöstä, 2 oikealle (tänään siis vasemmalle) kääntymistä, yksi liikkeestä pysähdys, 1 vasemmalle (tänään oikealle) kääntyminen, juoksu ja hidas kävely. Sitten mennään henkilöryhmään, missä koirakko kiertää henkilöiden ympärillä kahdeksikon muotoisen kuvion ja pysähtyy kerran ryhmän keskelle. Henkilöryhmässä Hilma tuli hieman minun perässä, luulen sen johtuneen siitä, kun ihmisillä oli kahisevia sadevaatteita päällään ja niitä piti ihmetellä.

Sen jälkeen henkilöryhmässä tehdään sama kuvio vapaana seuraten, jonka jälkeen tehdään myös yllä kerrottu seuraamiskaavio vapaana seuraten. Lisäksi irti ollessa tehdään liikkeestä istuminen ja maahanmeno, josta koira tekee vielä luoksetulon. Vapaana seuraamisessa Hilman viretaso alkoi pikkuisen laskea ja se alkoi hivenen jätättää seuruussa. Liikkeestä istumista Hilma ei tehnyt ollenkaan. Luoksetulo taas oli reipas :)

Meidän tottelevaisuusosion aikana Nala ja Miretta suoritti paikalla olon kentän toisessa reunassa. Paikalla olossa omistaja seisoo koko ajan selkä koiraansa päin, eli ei näe mitä siellä mahdollisesti tapahtuu. Sitten vaihdettiin paikkoja, Hilma paikalla oloon ja Nala tottistelemaan. Hilma sai vuolaat kiitokset ja kehut tuomarilta paikalla olosta, koska oli kymmenestä kokelaasta ainut, kuka kesti paikalla olon hienosti :) Kaikki muut keksivät kaikenlaisia "aktiviteetteja" tämän pitkän paikalla olon aikana; nuuskimista, istumista, ryömimistä, jopa karkailua... Jos koira liikkuu paikalla olosta yli oman mittansa, se hylätään. Samoin karkaaminen missä tahansa kokeen vaiheessa johtaa automaattisesti hylkäämiseen.

Kaupunkiosuudessa testataan koiran hyvä käytös ja tilanteeseen sopiva, positiivisen välinpitämätön suhtautuminen ihmisiin, koiriin, autoihin, polkupyöriin ja esimerkiksi lastenvaunuihin. Kaupunkiosuus meillä oli Imatran keskustassa ja se meni tosi hyvin. Hilma ei reagoinut häiriöihin ollenkaan.

Itse koetta ei varsinaisesti arvostella pistein, vaan tuomari tarkkailee koiraa eri tilanteissa ja joko hyväksyy tai hylkää suorituksen. Hän kuitenkin kirjaa muistiinpanoja koko kokeen keston ajan kaikista koirakoista. Imatran kokeen tuomari sanoi loppupuheessaan saman, mitä minäkin aina "paasaan" eli kuinka tärkeää on edes peruskouluttaa näin isoja ja fyysisesti voimakkaita koiria, jotta ne ovat yhteiskuntakelpoisia. BH-koe tietysti on vähän enemmänkin kuin peruskoulutusta eri liikkeineen, mutta tottelevaisuusosion liikkeitten ei tarvitse mennä aivan täydellisen oikein päästäkseen läpi. Tärkeintä on, että koira on koko ajan omistajan hallinnassa.

Hilma on nyt siis mallikelpoinen koirakansalainen, ihan virallisesti BH MAXIGOR MYSTICA! :)

P.S. Samassa kokeessa oli 3 SavPKY:n jäsentä ja kaikki suorittivat BH-kokeen hyväksytysti!

Hyvä myö! ;)

kirjoittanut Heidi Kemppainen

julkaistu Leot-lehdessä 4/2008 sekä SavPKY:n Haukahtelua-lehden joulukuun 2008 numerossa

KOIRAN HANKKIMINEN, LYHYT OPPIMÄÄRÄ    

Ensimmäistä koiraansa hankkiva ihminen on usein hieman hukassa. On vaikeata tietää mistä päin tietojen kerääminen tulisi aloittaa ja miksi tietoa ylipäätään tarvitaan. Tämä manuaali on koottu vastaamaan ensimmäisiin kysymyksiin ja auttamaan alkuun uusia koiraihmisiä.

Kohta 1. PÄÄTÖS Koiran hankkimisen tulisi olla koko perheen yhteinen päätös. Koira tulee aina osaksi laumaa ja sen tulee saada jokaisen perheen jäsenen hyväksyntä olemassaololleen. Jokainen perheenjäsen joutuu mukautumaan yhteisiin sääntöihin ja koulutusmetodeihin, jotta pienestä pennun pallerosta saataisiin koulittua onnellinen, tottelevainen aikuinen koira. Tämä on tärkeätä! Koira on looginen eläin ja vaatii yhteiset säännöt kaikilta käsittelijöiltään.

Kohta 2. VASTUU Koira on elämänkumppani ja perheenjäsen noin 10 vuotta. Siksi on tiedettävä mihin ryhtyy. Koira on otettava huomioon lomia suunniteltaessa, perhejuhlissa ja silloin, kun stressi syö energiaa. Koira vaatii annoksensa liikuntaa ja virikkeitä myös silloin, kun kaamos pimenee ja keli on ankea.

Koira ei omaksu oikeita käytöstapoja itsekseen vaan se on koulutettava. Jonkun perhessä on otettava rooli pennun johdattelijana kohti sivistyneitä tapoja. Pieni pentu tai eristyksissä elänyt nuori koira on tabula rasa, tyhjä taulu. Se ei omaksu asioita itsekseen, vaan se on omistajan toimesta sosiaalistettava ja opetettava kohtaamaan ilman pelkoa kaikki mitä maailma tuo tullessaan. Vastuu on suuri. Varhaisimpina viikkoinaan pentu oppii suurimman osan siitä mitä se elämässään tarvitsee. Nämä viikot olisi käytettävä hyödyksi huolella, jotta pennusta kasvaisi avoin, varma aikuinen.

Vastuuhenkilö on aina täysikasvuinen. Vaikka lapset rakastaisivat koiraa ja hoitaisivat sen erinomaisesti, on aikuisella aina viime kädessä vastuu koiran hyvinvoinnista. Aikuisen velvollisuus on huolehtia siitä, että turkki ja kynnet hoidetaan ajallaan ja oikein, vastata terveyden tarkkailusta ja ruokinnan oikeellisuudesta. Vanhempien vastuuseen kuuluu myös tietää miten ja missä koiraa liikutetaan. Lapsen mieleen ei välttämättä tule, että koirankin mielestä hauskat hyppyleikit tai kilpajuoksut saattavat vahingoittaa nuorta koiraa.

Vastuuseen kuuluu paitsi vastuu koirasta, myös vastuu ympäristöstä. Jokainen koiran omistaja on rotunsa ja kaikkien koiraharrastajien mannekiini. Jokaisen vastuulla on pitää koiransa niin, ettei siitä aiheudu pelkoa tai haittaa muille kanssaeläjille.

Vastuuta on myös tietää milloin koiran elämä päättyy ja hoitaa asia humaanisti. Pienen pennun kanssa se hetki tuntuu olevan kovin kaukana, mutta senkin hetki aikanaan tulee. Koiraa ei saa päästää kärsimään.

Kohta 3. VALINTA "Jokkaisen hyvä ei oo yhenlainen" kuten karjalassa sanotaan. Sama koira ei täytä jokaista tarvetta. Koira on pitkä projekti. Sen kanssa eletään läpi elämän ja siksi on tärkeätä valita rotu ja yksilö oikein. Vasta-alkaja saattaa kuvitella, että koira kuin koira, mutta näin asia ei ole. Sattumalla ei ole sijaa elämänkumppania etsittäessä.    

Koirarotuja on yli kolmesataa. Sieltä löytyy rotu jokaisen tarpeisiin. Jokainen rotu on kehitelty tiettyyn tehtävään tai tiettyjä olosuhteita silmälläpitäen. Väärillä ominaisuuksilla varustettu koira voi muodostua vaaraksi tai riesaksi ympäristölleen. Jos koira on villi, tuhoaa omaisuutta tai karkailee, se ei ole hullu tai huonosti kasvatettu. Se voi olla vain väärin valittu ja väärässä paikassa. Kokenut, kilpailemisesta innostunut harrastaja etsii erilaisia ominaisuuksia koirastaan kuin ensimmäistä lemmikkiä harrastuksiin ja seuraa pitämään etsivä lapsiperhe. Metsästäjilläkin on tarkat vaatimukset sille, mitä ominaisuuksia koirassa tulee juuri tälle riistalle olla. Saariston kylmien vesien sorsastaja etsii toisenlaisia ominaisuuksia kuin risumetsän koppelopyytäjä vaikka molemmat metsästävät lintuja.

Mistä oikea rotu sitten löytyy? Koiraa ei välttämättä löydetä soittelemalla Keltaisen Pörssin ilmoituksiin. Aluksi pitää tietää mitä haetaan. Kuinka paljon ollaan valmiita varaamaan aikaa turkin hoidolle? Entäpäs liikunnalle? Onko koiralla vain täysikasvuisia taluttajia vai pitäisikö myös lasten selvitä sen ulkoiluttamisesta? Millaiset tilat koiralle on suunniteltu? Elääkö se perheessä vai ulkona? Halutaanko harrastuskoira vai helppo kumppani joka solahtaa perheeseen ilman kummempia seremonioita? Ajatusten kirjaamisessa on oltava rehellinen. On helppoa unelmoida suuresta ja vahvasta, älykkäästä koirasta, mutta totuus sellaisen kanssa elämisestä ei aina käy yksiin kuvitelmien kanssa. On sekä koiran, että sen hankkimista suunnittelevan ihmisen etu mitä rehellisemmin saadaan lueteltua omat valmiudet liikuttaa, kouluttaa ja käsitellä koiraa.

Kun sitten tietyt perusasiat ovat selvillä, voidaan ruveta katselemaan rotuja. Usein kuvakirjat ja internet eivät kerro koko totuutta. Varsinkin ulkomaisessa käännöskirjallisuudessa saattaa olla jopa suoranaisia virheitä koskien rotujen luonteita tai terveyttä. Kiinnostavista roduista kannattaakin ottaa selvää soittamalla juuri sen rodun omaan rotujärjestöön ja kyselemällä relevanttia tietoa rodun harrastajilta. Jokaisella rodulla on järjestö joka ajaa rodun asiaa. Järjestöihmiset ovat ihania ja puheliaita ja valmiina vastaamaan tyhmiinkin kysymyksiin rotunsa tiimoilta. Heiltä kuulee tarkat tiedot turkin hoidon tarpeesta, liikunnasta ja luonteista terveydentilasta puhumattakaan. He osaavat myös arvioida, soveltuuko rotu kysyjän tarpeisiin. Kaikkien rotujärjestöjen yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.kennelliitto.fi ja linkit.

Kesällä Suomi täyttyy koiratapahtumista. Koiramme-lehden takasivuilla on lueteltu kaikki näyttelyt ja kokeet. On viisasta hieman kierrellä tapahtumissa ja katsella niitä rotuja jotka kiinnostavat. Samalla pääsee näkemään, millaisia rodun yksilöt ovat livenä ja miten ne käyttäytyvät. Tapahtumissa pääsee myös juttelemaan harrastajien ja kasvattajien kanssa kasvotusten. Samalla kuulee sisäpiirin tietoa rodusta ja tulevista pentueista.

Miksi rotukoira? Miksei sekarotuista? Sekarotuiset voivat olla todella hurmaavia mutta niiden ongelma on ennalta-arvaamattomuus. Sekarotuisten perimää ei tiedetä, joten koirasta saattaa tulla jotakin ihan muuta kuin mitä pennun ottaja suunnitteli. Pienestä pennusta on mahdotonta sanoa millainen siitä tulee aikuisena. Kasvattajan tai pennun myyjän sana ei aina ole sama kuin totuus. Pikkuruinen pentu voi kasvaa humahtaa valtavaksi tai ulos suunniteltu koira jäädä lyhytkarvaiseksi ja palelevaksi. Myös luonteessa voi olla jotakin mitä ei toivottu. Vaikka pennun vanhemmat olisivat tiedossa, ei tiedetä mitä ominaisuuksia se on vanhemmiltaan perinyt. Kaikki ominaisuudet eivät ole hyviä yhteen laitettuna. Rotukoirien perimä on tarkoin harkittu, ja ominaisuudet ovat parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi balanssissa. Sekarotuinen voi saada vanhemmiltaan ominaisuuksia jotka saavat luonteen kallistumaan hankalaan suuntaan.

Miksi koiralla pitää olla paperit? Papereilla tarkoitetaan Suomen Kennelliiton rekisteritodistusta. Tämä paperi on koiran henkilöllisyystodistus ja tae siitä, että pentu on sitä mitä kasvattaja väittää. Paperitonta rotukoiraa ei ole olemassakaan, vaan paperittomat rotukoirat lasketaan sekarotuisiin eli X-rotuisiin. Koiraa ei ole myöhemmin mahdollista saada rekisteriin. Paperit pitää saada pennun mukana luovutushetkellä. Jos pentu maksetaan osamaksulla, jää myyjälle takaosan omistajatodistus jota ilman ei ostaja voi siirtää koiraa omiin nimiinsä. Koiran rekisteröiminen on hyvin halpaa. Jopa kallein maksuluokka on vain kolmisenkymmentä euroa. Hinta ei siis ole syy jättää pentue rekisteröimättä vaikka näin kuulee väitettävän. Jos pennuilla ei ole papereita, taustalla on jotakin valonarkaa.

Paperittomina myytävissä rotukoiran pennuissa on aina jotakin hämärää. Ne voivat olla laittomia ja sairaita salakuljetuspentuja, tai koiria joiden vanhemmat eivät täytä rotunsa terveysvaatimuksia. Kummassakin tapauksessa pentu on riski terveytensä osalta. Suomessakin harjoitetaan laitonta pentutehtailua. Surkeissa oloissa pentuja maailmaan taukoamatta tuottavien koirien kärsimys ei pääty ennen kuin ostajat oppivat olemaan ostamatta koiria joiden alkuperä ei ole tiedossa. Säälistä koiraa ei saa koskaan ostaa, sillä silloin pitkitetään seuraavien koirasukupolvien kärsimystä pentutehtaissa. Ongelma on suuri erityisesti tietyissä roduissa. 2000-luvulla erityisesti chihuahuan ja jackrusselin pentua havittelevat ovat suuressa vaarassa hankkia tehtaillun pennun.

Kotikoirakin tarvitsee paperit siitä syystä, että ne ovat tae siitä että pentu on kasvanut säädyllisissä oloissa ja syntynyt toivottuna. Jokainen kennelnimen haltija rekisteröi pennut omalle kennelnimelleen. Kennelnimi on koiran takuu. Kukaan tuskin ehdoin tahdoin pilaa henkilökohtaista kennelnimeään tuottamalla pahuuttaan sairaita tai huonoja koiria. Kennelnimi on myös tae kasvuoloista, sillä kasvattaja on allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen ja näin ollen hän on Kennelliitolle tilivelvollinen tekemisistään. Kennelneuvoja kiertää kenneleissä ja tekee kirjallisen tarkastuksen näkemästään.

Entä sitten? Kun rotu on valittu, alkaa kasvattajan etsintä. Kasvattajalla tarkoitetaan henkilöä jonka luona narttu synnyttää ja joka huolehtii niistä niiden varhaisten elinviikkojen ajan. Kasvattaja on koiran elämän tärkein henkilö eikä hänen vastuutaan voi kylliksi korostaa.

Ensimmäistä koiraa ottavan pitäisi löytää kasvattaja jolla on aikaa ja halua auttaa tulevissa ongelmissa. Kasvattajan vastuu ei pääty pennun myymiseen, vaan hänellä on vastuu koirasta koko sen elämän ajan. Kasvattaja on ensisijainen henkilö jonka puoleen pitäisi voida kääntyä kaikissa tilanteissa ja myös mitättömien ongelmien vuoksi.

Pentua ei pitäisi valita pentueesta itse. Kokenut kasvattaja valitsee pentueesta juuri sen yksilön joka sopii pennun ottajan tarpeisiin parhaiten. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että ne keskiverrot pennut ovat parhaita. Arka, väistelevä pentu on sitä aikuisenakin. Rohkea, ensimmäisenä röyhkeästi syliin tunkeva pentu taas on aikuisenakin röyhkeä ja vaatii kokeneen kouluttajan kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi. Kilpaharrastajat etsivät juuri tällaista pentua.

Koiran hankkiminen on pitkä prosessi. Sopivaa pentua ei noin vain hankita, vaan sitä voi joutua jonottamaan vuosien ajan. Tähän pitää olla valmis. Toki useimmissa roduissa koiran saa nopeammin, ehkä jo yhden kesän aikana. Pentu on kuitenkin otettava silloin kun niitä on. Harvoin onnistutaan passaamaan loma-aikaan tai muuhun perheelle sopivimpaan hetkeen. Siihen pitää kuitenkin mukautua. Kuten jo edellä mainittiin, koira on elämän pituinen hanke. Koskaan ei voi korostaa sitä etua minkä saa, kun uhraa kunnolla aikaa ja vaivaa oikean koiran löytämiseen.

luvalla mukaeltu Uurastajan kennelin kirjoitusta "Koiran hankkiminen"